Raportti
Porvoon Butchers lähti perjantain otteluun ennakkosuosikkina. Seura oli onnistunut pitämään suurimman osan viime kauden mestarijoukkueesta kasassa, ja tukku vahvistuksia oli liittynyt mukaan mustapaitaisiin.
Crocodiles lähti peliin vain viikko ruotsalaisen päävalmentajan potkujen jälkeen pelisysteemillä, joka oli raavittu kasaan hylätyn konseptin tilalle. Ottelun asiantuntijakommentaattorina toiminut pitkän linjan crocodiili Vesa Jalava kertoi, että valmentajan poistuminen oli kuitenkin vapauttanut joukkueen ilmapiiriä, ja viikossa oli taiottu voitava konsepti kasaan.
Butchers aloitti pelin lupaavasti ja onnistu päättämään pelin ensimmäisen hyökkäysvuoronsa Lassi Minkkisen monottamaan potkumaaliin. Porvoolaiset pysäyttivät Crocojen ensimmäisen draivin tehokkasti kolme ja ulos tuloksin, mutta joukkueen toinen hyökkäysdraivi käänsi pelin momentumin kotijoukkueelle. Crocodilesin tuore puolustuslinjan jenkki Charles Akanno onnistui iskemään pallon irti Butchers-pelinrakentaja Brandon Gwinnerin käsistä ja Aatu Tuokko nappasi pallon joukkueelleen.
Charles Akanno oli yksi kotijoukkueen voiton takuumiehistä. Vasta maahan saapunut yhdysvaltalainen keräsi tilastoihinsa ”forced fumblen” lisäksi kuusi taklausta ja blokkasi Butchersin lentopotkun, jonka nuori Juho Kasari kantoi maaliin touchdowniksi. Akanno valittiin ottelun MVP:ksi ja hänet palkittiin Pohjola Vakuutuksen vakuuttavimman pelaajan palkinnolla.
”Rotsi auki ja näköjään mestaruuskrapulassa”Hallitseva mestari Butchers ei saanut toivomaansa alkua kaudelle. Joukkueen valmennuksesta puolustuksen linjaan siirtynyt Niko Nousiainen tiivisti joukkueensa rikkonaisen pelin näillä sanoin:
-Tultiin vähän rotsi auki ja näköjään mestaruuskrapulassa, mutta nyt lähdetään kotiin nuolemaan haavoja.
Butchers väläytteli ajoin taitoaan, mutta pelissä kerätty suurempi jaardimäärä (284-313) ei tuonut voittoa porvoolaisille. Pelinrakentaja Brandon Gwinner ei ollut parhaimmillaan onnistuen heitoissaan ainoastaan 38,7 % tarkkuudella. Crocodilesin tuore pelinrakentaja Christian Arrambide onnistui urakassaan piirun verran paremmin (48,1%) keräten heitetyn TD:n lisäksi tilastoihinsa kaksi juostua touchdownia. Laitahyökkääjistä eniten jaardeja keräsi Butchersin Adam Cofield jolle viidellä kiinniotolla 97 edettyä jaardia. Crocodilesin tuloksekkain laituri oli Verneri Rainio, joka neljällä kopillaan keräsi 68 jaardia.
Butchers lähti Nousiaisen sanoin perjantai-illan bussimatkalle nuolemaan haavojaan. Viikon kuluttua vastaan asettu Helsinki Roosters joka avasi kautensa voitokkaasti liiga-avauksessaan.
Kuva: Jari Turunen
Tilastot
Otteluseuranta
Kokoonpanot

In

Charles Chibuike Akanno
#1 DL
Fa'avae Elijah Jachee Fa'avae
#2 LB
Christian Anthony Arrambide
#4 QB
Panu Huttu
#5 DB
Jaakko Kasari
#8 WR
Justus Virtanen
#9 WR
Verneri Rainio
#11 WR
Teemu Pajuranta
#12 DB
Arttu Tapola
#14 LB
Christian Powell
#15 RB
J'Kobi Cordell Jason Reddick
#16 WR
Oskari Tapola
#16 LB
Janne Särkelä
#17 WR
Joel Särkelä
#18 WR
Joona Sarvikas
#20 DB
Santtu Salmi
#21 DB
Saidou Jallow
#24 RB
Wiljami Koskela
#25 DB
Roope Takamaa
#32 LB
Juha Luuri
#33 DL
Luka Hietala
#35 DL
Aatu Tuokko
#44 DB
Teemu Vasalampi
#45 RB
Elias Heino
#46 LB
Tuomas Järvenpää
#47 LB
Arttu Saarikoski
#55 OL
Morgan Elijah Moore
#56 OL
Eetu Jokinen
#60 OL
Aatu Koliini
#68 OL
Samuel Leppänen
#69 DL
Jukka-pekka Ristolainen
#70 DL
Tuomas Hvitfelt
#72 OL
Jussi Koistinen
#74 OL
Miguel Mäkinen
#76 OL
Miro Stenroos
#79 OL
Iiro Asp
#80 WR
Eric Kälkäjä
#88 WR
Juho Kasari (A )
#89 DB
Felix Ntwa
#92 DL
Arttu Heikkilä
#94 WR
Eemeli Tuovinen
DBEpävarma
Poissa
Eetu Mäki-maunus
Julius Tuominiemi
Eemil Vainionpää
Viljami Viitasaari (A )
Markku Pasanen
Seeti Korpi
Erkki Ojala
Valmentajat
Arttu Aalto
Hyökkäyksen koordinaattori
Esa Katila
Puolustuksen takakenttävalmentaja
Charlie Ovey
Päävalmentaja
Janne Pisto
Puolustuksen linjavalmentaja
Mikko Rissanen
Keskushyökkääjien valmentaja
Jarkko Suokas
Laitahyökkääjien valmentaja
Kokoonpanot

In

Zachary Wright
#0
Rod Sylvestre
#1
Micky Kyei
#3
Timi Nuikka
#4
Phung Nguyen
#6
Hugo Vähäkuopus
#9
Mikko Seppänen
#11
Brandon Gwinner
#12
Sebastian Juuri
#14
Zacharias Karbin (A )
#19
Aleksi Hirvonen
#22
Venny Koskelainen
#23
Niclas van Assendelft
#25
Vladyslav Hoshko (L )
#26
Adam Cofield
#28
Joseph Sentama Penesumbu
#28
Vadim Hyvärinen
#29
Caspian Kuosmanen
#33
Ilmari Ikäheimo
#42
Jere Paananen
#43
Henri Sinisalo
#49
Sauli Puustinen
#50
Justus Asovaara
#51
Jussi Mäkelä
#52
Sidney Walker
#53
Felix Salonen (L )
#54
Jesse Vuoksenturja
#55
Juha Myllylä
#60
Lauri Tihula
#64
Joonatan Asovaara
#65
Joe Siiskonen
#71
Sakari Siltakorpi
#76
Oskari Vattu
#78
Asko Mäntymäki
#83
Lauri Hautala
#84
Asko Pajunen
#90
Lassi Minkkinen
#92
Noah Nettey
#93
Julius Vuoksenturja
#97
Niko Nousiainen
#98Epävarma
Poissa
Michael Fiskari
Luukas Eerola
Ukko Pakkanen
Juuso Halonen
Eemeli Hassinen
Niklas Plyhm
Emil Vento (A )
Antti Niemelä
Samuel Komu
Roni Paananen
Risto Ilomäki
Atro Heinonen
Valmentajat
Ville Eskelinen
Hyökkäyksen koordinaattori
Juha Lampinen
Hyökkäyksen linjavalmentaja
Jari Mononen
Lasse Voipio
Päävalmentaja

Hyökkäys
Starter | backup | |
---|---|---|
QB | #4 Christian Anthony Arrambide | #15 Christian Powell |
RB | #15 Christian Powell | #24 Saidou Jallow |
WR | #17 Janne Särkelä | #94 Arttu Heikkilä |
WR | #18 Joel Särkelä | #8 Jaakko Kasari |
WR | #16 J'Kobi Cordell Jason Reddick | #8 Jaakko Kasari |
WR | #11 Verneri Rainio | #9 Justus Virtanen |
LT | #72 Tuomas Hvitfelt | #56 Morgan Elijah Moore |
LG | #76 Miguel Mäkinen | #79 Miro Stenroos |
C | #55 Arttu Saarikoski | #72 Tuomas Hvitfelt |
RG | #60 Eetu Jokinen | #74 Jussi Koistinen |
RT | #56 Morgan Elijah Moore | #68 Aatu Koliini |
Puolustus
Starter | backup | |
---|---|---|
L DE | #69 Samuel Leppänen | #33 Juha Luuri |
DT | #70 Jukka-pekka Ristolainen | #35 Luka Hietala |
DT | #92 Felix Ntwa | #33 Juha Luuri |
R DE | #1 Charles Chibuike Akanno | #33 Juha Luuri |
SLB | #16 Oskari Tapola | #32 Roope Takamaa |
MLB | #2 Fa'avae Elijah Jachee Fa'avae | #46 Elias Heino |
WLB | #14 Arttu Tapola | #47 Tuomas Järvenpää |
L CB | #25 Wiljami Koskela | #12 Teemu Pajuranta |
SS | #5 Panu Huttu | #32 Roope Takamaa |
FS | #44 Aatu Tuokko | #20 Joona Sarvikas |
R CB | # Eemeli Tuovinen | #89 Juho Kasari |
Erikoisjoukkueet
Starter | backup | |
---|---|---|
Place-kickers | #17 Janne Särkelä | #16 Oskari Tapola |
Punters | #17 Janne Särkelä | #16 Oskari Tapola |
Kick-returners | #16 J'Kobi Cordell Jason Reddick, #18 Joel Särkelä | #15 Christian Powell, #9 Justus Virtanen |
Punt returners | #16 J'Kobi Cordell Jason Reddick | #18 Joel Särkelä |
Long snappers | #24 Saidou Jallow | #14 Arttu Tapola |
Holders | #8 Jaakko Kasari | #20 Joona Sarvikas |

Hyökkäys
Starter | backup | |
---|---|---|
QB | #12 Brandon Gwinner | |
RB | #3 Micky Kyei | #22 Aleksi Hirvonen |
TE | #83 Asko Mäntymäki | #14 Sebastian Juuri |
WR | #11 Mikko Seppänen | #6 Phung Nguyen |
WR | #19 Zacharias Karbin | |
WR | #28 Adam Cofield | #84 Lauri Hautala |
LT | #76 Sakari Siltakorpi | |
LG | #50 Sauli Puustinen | #71 Joe Siiskonen |
C | #53 Sidney Walker | #60 Juha Myllylä |
RG | #64 Lauri Tihula | #65 Joonatan Asovaara |
RT | #78 Oskari Vattu | #51 Justus Asovaara |
Puolustus
Starter | backup | |
---|---|---|
L DE | #90 Asko Pajunen | #92 Lassi Minkkinen |
DT | #98 Niko Nousiainen | #93 Noah Nettey |
DT | #55 Jesse Vuoksenturja | |
R DE | #97 Julius Vuoksenturja | |
SLB | #43 Jere Paananen | #33 Caspian Kuosmanen |
MLB | #54 Felix Salonen | #52 Jussi Mäkelä |
WLB | #4 Timi Nuikka | #49 Henri Sinisalo |
L CB | #28 Joseph Sentama Penesumbu | #23 Venny Koskelainen |
SS | #42 Ilmari Ikäheimo | #25 Niclas van Assendelft |
FS | #0 Zachary Wright | #26 Vladyslav Hoshko |
R CB | #1 Rod Sylvestre | #29 Vadim Hyvärinen |
Erikoisjoukkueet
Starter | backup | |
---|---|---|
Place-kickers | #92 Lassi Minkkinen | #11 Mikko Seppänen |
Punters | #92 Lassi Minkkinen | #11 Mikko Seppänen |
Kick-returners | #11 Mikko Seppänen, #28 Adam Cofield, #0 Zachary Wright | #1 Rod Sylvestre, #3 Micky Kyei, #6 Phung Nguyen |
Punt returners | #0 Zachary Wright | #1 Rod Sylvestre |
Long snappers | #43 Jere Paananen | |
Holders | #0 Zachary Wright | #11 Mikko Seppänen |
Ennakko
Viimekaudella monien yllätyksenä mestaruuteen noussut Porvoon Butchers lähtee uuteen kauteen mestarijoukkueen nosteessa. Kultamitalirosteri sekä valmennustiimi on saatu pysymään hyvin kasassa, ja menestysjunaan on hypännyt mukaan uusia mitalinkiilto silmissä . Butchers lähtee perjantain vieraspeliinsä selkeänä ennakkosuosikkina.
Seinäjoki Crocodiles on nuollut pettymyksen haavojaan talvikauden ajan, mutta ei ole välttynyt vastoinkäymisiltä. Ensimmäiset offseason jenkkivalinnat menivät nopeasti uusiksi ja aivan kauden kynnyksellä seurajohto päätti vapauttaa päävalmentajaksi valitun ruotsalaisen Christian Wrangståhlin tehtävästään. Uutta päävalmentajaa ei ole vielä nimetty, mutta Crocojen otteluennakon mukaan ”käskyjä jakelee” puolustuksen koordinaattorina operoinut Charlie Ovey.
Crocodiles esittelee perjantai-iltana kotiyleisölleen uuden pelinrakentajan. Hyökkäystä johtaa 23-vuotias yhdysvaltalainen Christian Arrambide, jonka johtajuustaidot laitetaan heti kovaan puntariin kauden avauksessa. Butchersin lähtökohdat hyökkäyssysteemin osalta ovat huikeasti paremmat pelinrakentaja Brandon Gwinnerin käynnistäessä Porvoossa jo kolmannen perättäisen kauden.
Powelilla tähtäimessa liigan TD-ennätysCrocodilesin pelinrakentajalla on perjantaina oma tulikasteensa eurooppalaiseen jenkkifutiksen, mutta hyökkäyksessä hänen tukenaan on jo seitsemättä kautta Seinäjoella aloittava juoksukone Christian Powell joka tarjoaa henkisen johtajuuden lisäksi takuuvarmasti myös jaardeja joukkueelleen. Sarjapisteiden ja oman joukkueen menestyksen lisäksi Powellilla on mahdollisuus tavoitella Vaahterliigan kaikkien aikojen TD-ennätystä. Stephen Stokesin tavoittamattomana pidetty 117 touchdownin lukema on Powellilla enää 16 suorituksen päässä.
Butchersin juoksupelistä tulevalla kaudella vastaa Micky Kyein mutta yhdysvaltalaista Adam Cofieldia tullaan varmasti näkemään etenemässä pallon kanssa. Perjantain peliin Cofield on merkitty Butchersin avauskokoonpanoon laitahyökkääjän paikalle.
Crocodilesin rosterissa uusina mielenkiintoisina pelaajina esitellään laitahyökkääjät J’Kobi Reddick ja Verneri Rainio. Lisäksi Crocojen puolustuksen tukimiehen paikoilla luutii Idahon yliopiston kaksikko Fa’avae Elijah Jachee Fa’avae sekä Charles Chibuike Akanno. Otteluselostuksesta vastaava Ruutu-tiimi lienee harjoitellut miesten nimien lausumista oikein jo ennakkoon.
Butchersin rosterissa mielnkiinto kohdistuu erityisesti puolustukseen palanneeseen Timi Nuikkaan, joka valittiin kauden 2023 päätteeksi ELF-sarjan vuoden tulokaspuolustajaksi.
Ottelu Seinäjoen Wirokit Stadionilla potkaistaan vauhtiin perjantaipeleille poikkeukselliseen aikaan, jo klo 17:30. Suora lähetys Ruudussa vauhtiin jo 17:00. Näillä pääset tunnelmaan Vaahteraliigan kausiennakko Liput: Lippu.fi Rosterit ja avauskokoonpanot Crocodiles otteluennakko Suorana Ruutu+ Vaahteraliigan Fantasy Football